english

Suorat sanat koulutettavien suusta

Telegraafin pienryhmäkoulutukset starttasivat syyskuussa 2015. Neljästä eri aihealueesta pidetyt koulutukset onnistuivat palautteen perusteella hyvin. Osallistujat pitivät tilaisuuksia hyödyllisinä ja käytännönläheisinä.

– Hyvä kouluttaja, sujuvasanainen ja karismaattinen esiintyjä! Erittäin hyvä aamupäivä, ajankohtaista asiaa, mukava pieni ryhmä ja hyvää keskustelua kaikkien osallistujien kesken, yksi koulutettavista kertoo.

Pienryhmäkoulutuksen henkilökohtaisuus sai myös paljon kiitosta. Kouluttajien ammattitaitoa pidettiin vahvana ja heidän esiintymistään kehuttiin.

Sukellus kriisiviestintään

Annan koulutus Kriisiviestintä some-aikakaudella keskittyi niihin haasteisiin ja kriiseihin, joita yritykset voivat tänä päivänä kohdata. Kriisiviestinnän perusteiden kautta osallistujat pääsivät tutustumaan syvemmin muun muassa toimintamalleihin, joiden avulla voi suunnitella ja toteuttaa toimivaa kriisiviestintää. Tärkeänä osana oli sosiaalisen median rooli kohujen syntymisessä ja leviämisessä.

Osallistujat saivat myös arvioida oman yrityksensä kriisiviestintää sekä miettiä mahdollisia kehitystarpeita.

– Koulutuksen sisältö oli täyttä asiaa. Erityisesti kiitokset hyvistä esimerkeistä. Arvosanaksi annan täyden kympin, yksi koulutettavista kertoo.

Vinkkejä vuosikelloon

Päivin luotsaama Viestinnän vuosikello kuntoon -koulutus keskittyi suunnitelmalliseen viestintään. Koulutuksessa käytiin muun muassa läpi, kenelle kannattaa viestiä, mitä ovat ydinviestit ja miten viestinnän vuosikello rakennetaan. Osallistujat kokivat työkalun erittäin hyödylliseksi.

– Koulutus auttoi huomaamaan kehitystarpeita oman organisaation viestinnässä. Samalla koulutus oli inspiroiva ja innosti pohtimaan omaa toimintaa laajemminkin, yksi osallistuja kiittelee.

– Koulutus antoi konkreettisia välineitä ja ratkaisuja viestinnän suunnitteluun, yksi koulutettavista kertoo.

Tukea tiedottamiseen

Marin Millainen on hyvä tiedote -koulutuksessa osallistujat oppivat, millaisista asioista medialle kannattaa kertoa, miksi ja miten. Koulutuksessa käytiin läpi, miten tehokas tiedote syntyy. Lisäksi Mari jakoi vinkkejä siitä, miten tiedotteita hyödynnetään yrityksen omissa julkaisukanavissa.

– Hienoa, että Turussa saa näin ammattitaitoista viestinnän koulutusta. Kouluttaja oli erityisen osaava ja ammattitaitoinen. Mukana oli selkeitä esimerkkejä siitä, miten voi vaikuttaa oikeanlaisella tiedotteella, yksi osallistujista iloitsee.

Ryhtiä mediasuhteisiin

Marja-Terttu kertoi Miten kohtaan median -koulutuksessaan median toiminnasta sekä mediajulkisuuden merkityksestä yrityksen maineeseen. Mediasuhteiden rakentaminen ja ymmärrys median toimintatavoista osoittautuivat koulutuksessa mediajulkisuuden kulmakiviksi.

– Erittäin asiantuntevaa ja ripeästi asian ytimeen menevää opastusta sekä selkeitä esimerkkejä. Kouluttajalla oli vahva tietotaito, kokemus ja ammattitaito valtakunnan median maailmassa, mikä tietenkin paistoi erittäin ihailtavasti läpi, eräs koulutettavista kertoo.

Hyvä tarina on julkaistu 3/16.



LUE KAIKKI HYVÄT TARINAT
Tilaa uutiskirje