english

Puuro takaisin aamiaispöytään

Ruokatoimittajat Elovena-aamiaisella Ravintola Olossa

Telegraafi ja Raisio-konsernin elintarvikeyksikkö järjestivät Elovena-aamiaistilaisuuden Helsingissä toukokuussa 2013. Raision tavoitteena on nostaa suomalaisen puuron arvostusta sekä kertoa kauran terveyshyödyistä.

– Aamiaistilaisuuden tavoitteena oli herättää toimittajien mielenkiinto tuttua asiaa kohtaan uudella näkökulmalla ja kiinnostavalla sisällöllä, Telegraafin toimitusjohtaja Marja-Terttu Rantanen sanoo.

– Kaurapuuro on trendikästä, suomalaista superruokaa. Perinteinen kaurapuuro on saanut rinnalleen erilaiset tuorepuurot ja annospikapuurot. Haluamme Raisiossa vaalia puuronsyömisen perinnettä ja tuoda sen tähän päivään, osaksi nykyaikaista ruokavaliota, Raisio-konsernin elintarvikeyksikön markkinointipäällikkö Jaana Henriksson korostaa tilaisuuden viestiä.

Monipuolisesti näkökulmia

Tilaisuus järjestettiin Ravintola Olossa Helsingissä.

– Koska kyseessä ei ollut uutuuden lanseeraus, oli tärkeää tuoda monipuolisesti näkökulmia esiin ja lisätä mielenkiintoa myös henkilöiden kautta. Esimerkiksi kokkaamassa puuroa ja muita kauraruokia tilaisuudessa oli Olon keittiömestari Pekka Terävä, joka kertoi hauskoja tarinoita kaurasta. Ruuat olivat erittäin hyviä ja toivat monipuolisesti esille kauran käyttömahdollisuuksia, Rantanen korostaa.

Tilaisuudessa tuotiin esille kauran terveyshyötyjä sekä Elovena-tuotteiden ekologisuutta. Raisio on ensimmäisenä tuonut tuotteisiinsa vesi- ja hiilijalanjälkimerkinnät. Raision Elovena-tuotteissa käytettävä kaura tulee Raisio-konsernin suomalaisilta sopimusviljelijöiltä. Kaura on jäljitettävissä tiloilta lautaselle asti.

– On tärkeää, että tunnemme toimittajamme. Jokainen viljaerä analysoidaan ennen vastaanottoa ja se saa samalla vastaanottonumeron. Mitä parempi jäljitettävyys on, sen paremmin pystymme takaamaan tuotteen puhtauden ja laadun. Se on myös viesti, jonka halusimme kertoa ruokatoimittajille tilaisuudessa, Henriksson sanoo.

Aamiaistilaisuudessa paikalla oli noin parikymmentä toimittajaa ja kaksi ruokabloggajaa.

– Tilaisuus oli mielestämme onnistunut ja sujui odotusten mukaisesti. Osanottajia oli paikalla kiitettävä määrä. Järjestelyt onnistuvat erinomaisesti ja yhteistyö Telegraafin kanssa oli mutkatonta ja miellyttävää, Jaana Henriksson sanoo.

Hyvä tarina on julkaistu 10/2013.

LUE KAIKKI HYVÄT TARINAT
Tilaa uutiskirje