english

Ideat lentoon tehtaalla

Sisäisen muutosviestintäkampanjan avulla kohti tehokkuutta

Teija Paananen

 

Orkla Suomi käynnisti keväällä kehitysprojektin, jonka tavoitteena on nostaa Orklan tuotantoyksiköiden tuottavuutta ja varmistaa näin toiminnan jatkuvuutta. Kehitysprojektin tueksi Orklan Turun tehtaalla haluttiin viedä läpi sisäinen muutosviestintäkampanja, jota Telegraafi on ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa.

Orklan Turun tehtaan koko henkilökunta osallistuu tehokkaamman tuotannon kehittämiseen. Tavoitteena on myös lisätä organisaation yhtenäisyyttä ja työyhteisön osaamisen hyödyntämistä. Asetettuihin tuottavuuden tavoitteisiin tähdätään kahden kehitysprojektin kautta. Keväällä aloitetussa Tunnista hävikki -kampanjassa on kiinnitetty huomiota tuottavuutta heikentävien hävikkilajien tunnistamiseen ja kehitetty uusia ideoita hävikin pienentämiseksi. Tunnista hävikki -kampanja on henkilökunnalle suunnattu ideointikilpailu tuotannon tehostamiseksi.

– Pyrimme lisäämään organisaation yhtenäisyyttä ja kaiken sen monipuolisen osaamisen hyödyntämistä, mitä työyhteisöstämme löytyy. Näillä keinoin voimme vaikuttaa tuottavuuteen osallistavalla tavalla, kertoo Orklan Turun tehtaan tuotanto- ja laatupäällikkö Teija Paananen.

Rohkeita uudistusideoita

Tunnista hävikki -kampanja käynnistettiin maaliskuussa ja nyt toukokuun kohdalla on ehditty käsittelemään kaksi hävikkilajia, ja kolmas on parhaillaan käynnissä. Hävikkilajeja on yhteensä seitsemän, ja jokainen niistä nostetaan teemaksi kolmen viikon ajaksi. Työntekijöiltä on kerätty kehitysideoita teemaan liittyen.

– Olemme saaneet rohkeita ideoita, jotka vaikuttavat myös omaan työnkuvaan ja työmäärään. Tällaiset ideat kertovat mielestäni ihmisten joustavuudesta ja uudistumiskyvystä. Se oli itsellenikin positiivinen yllätys, kuinka ihmiset ovat uskaltaneet tuoda ajatuksiaan esille, Paananen kiittelee.

Toteutuksesta pidettiin

Telegraafin rooli kampanjassa on ollut suunnitella sisäisen muutosviestinnän kokonaisuus ja toteuttaa kampanjaan liittyvät materiaalit.

– Telegraafin kanssa on ollut helppoa ideoida kampanjaa ja mielestäni lopputulos on oikein onnistunut. Kiireisestä aikataulusta huolimatta olemme saaneet kaikki materiaalit ajallaan ja niistä on pidetty työyhteisössämme. Osa työntekijöistä on pyytänyt, että kampanjan seinämateriaalit jäisivät näkyviin myös kampanjan päätyttyä, hän kertoo.

Yhdessä parempaa

Myöhemmin käynnistettävässä Vuorovaikutuksen voima -kampanjassa syvennytään tiimityön kehittämiseen tarjoamalla koulutusta kaikille tehtaan työntekijöille. Jotta asioita voidaan tehdä kerralla oikein, tarvitaan hyvää yhteishenkeä ja tasapuolista vastuunjakoa. Hyvä yhteishenki syntyy ennen kaikkea toimivasta vuorovaikutuksesta kaikkien työntekijöiden kesken.

– Kun ihmisten erilaiset näkökulmat saadaan tiimityön avulla palvelemaan yhteistä tavoitetta, niin tulosta syntyy. Tiimityö edellyttää toisen ihmisen näkemistä ja hyväksymistä erilaisena, titteleistä riippumatta tasa-arvoisena, ongelmia ratkaisevana yksilönä. Toisaalta se edellyttää myös yksilöiltä vastuunkantamista tiimin tavoitteiden eteen, Paananen muistuttaa.

Sisäinen viestintä parantaa työtehoa

– Sisäinen viestintä on tärkeässä roolissa organisaatioiden muutostilanteissa. Kaikkien tiedossa oleva tavoite parantaa työtehoa ja helpottaa hyväksymään muutokset. Telegraafissa on paljon osaamista ja pitkä kokemus sisäisen viestinnän toteutuksista eri tilanteissa. Asiakas voi keskittyä tavoitteiden saavuttamiseen, kun muutosviestinnän toimintamalli on valmiiksi suunniteltu ja työkalut toteutettu käyttöä varten, Telegraafin asiakkuusjohtaja Päivi Luoti toteaa.

Orklan Turun tehtaalla kampanjan edetessä on huomattu, kuinka sisäiseen viestintään keskittyminen on saanut aikaan tietoisuuden lisääntymistä.

– Kampanja on antanut aiheen puhua joustavuudesta työn tekemisessä sekä sen vaikutuksista tuottavuuteen. Ovi on nyt auki keskustelulle, ja se on meidän kannaltamme hieno asia, Paananen iloitsee.

Hyvä tarina on julkaistu 5/17.

LUE KAIKKI HYVÄT TARINAT
Tilaa uutiskirje