english

”Mediaseurannan avulla jalostettua tietoa yrityksen käyttöön”

Telegraafi hoitaa turkulaisen lääkekehitysyhtiö Biotien mediaseurantaa. Tavoitteena on selvittää, mitä yhtiöstä ja sen yhteistyökumppaneista ja kilpailijoista puhutaan ja missä kanavissa. Tehokkaan seurannan avulla kartoitetaan myös viestien perillemenoa. Lisäksi mediaseuranta mahdollistaa tarvittaessa nopean reagoinnin.

Biotie kehittää lääkkeitä erityisesti rappeuttaviin hermosairauksiin ja psykiatrisiin häiriöihin. Biotien kehittämä alkoholiriippuvuuden hoitoon tarkoitettu nalmefeeni, tuotenimeltään Selincro, on markkinoilla Euroopassa. Kehitysvaiheessa on lääkekandidaatteja muun muassa Parkinsonin taudin sekä harvinaisen arpeuttavan maksasairauden hoitoon. 

Biotielle on tärkeää tietää, mitä yhtiöstä ja sen kilpailijoista ja yhteistyökumppaneista kerrotaan mediassa. Biotien verkostot ovat maailmanlaajuiset, ja tietoa on tarjolla valtavasti. Tiedon kerääminen ja sen suodattaminen helposti käytettävään muotoon on avainasia medianseurannan onnistumisessa. 

– Aikaisemmin seurasimme mediaa itse, mutta tietotulvan keskeltä oli työlästä poimia ne tärkeimmät asiat. Nyt saamme Telegraafilta jalostettua tietoa juuri Biotien tarpeisiin. Valtava tietomassa ei meitä hyödytä, sillä haluamme pureskeltua informaatiota siitä, mistä meille tärkeistä asioista mediassa puhutaan. Tätä tietoa saamme Telegraafin tekemän mediaseurannan kautta, kertoo Biotien sijoittajasuhdepäällikkö Virve Nurmi.

Telegraafin käytössä on tehokkaat seurantatyökalut sekä sosiaalisen median, sähköisen median että printtimedian seuraamiseksi. Seuranta voi olla jatkuvaa tai projektiluontoista tietyksi ajanjaksoksi. Mediaseuranta on erittäin käyttökelpoinen työkalu myös kriisiviestinnässä.

Hyvä tarina on julkaistu 4/2015.

LUE KAIKKI HYVÄT TARINAT
Tilaa uutiskirje