english

”Loputtoman joustavaa palvelua”

Telegraafin ja Turun alueen Mehiläisen yhteistyön alku vie vuoteen 2011, jolloin Turkuun perustettiin Sairaala NEO. Telegraafi toimi NEO:n viestintäkumppanina kuuden vuoden ajan, ja yhteistyötä on jatkettu koko Turun alueen Mehiläisen osalta, kun NEO siirtyi Mehiläisen omistukseen syksyllä 2017.

Telegraafi on auttanut Mehiläinen NEO:a muun muassa uutiskirjeen ja nettisivusisältöjen toteuttamisessa sekä mediatiedottamisessa.

– Telegraafin apu viestinnässä on ollut erittäin merkittävä. Erityisesti alueen ja toimialan tuntemus on auttanut meitä tavoittamaan asiakkaita entistä paremmin, Turun alueen Mehiläisen markkinointipäällikkö Lauri Puustinen kertoo.

Lisäksi Telegraafi on toteuttanut Turun alueen Mehiläiselle monipuolisesti erilaisia graafisia töitä.

– Olemme tehneet muun muassa printti- ja digimainontaa, kuten lehti-ilmoituksia, tienvarsimainontaa sekä bannereita, Puustinen sanoo.

Nopea, joustava ja monipuolinen

Pienen paikallisen viestintätoimiston edut ovat tulleet esille erityisesti sujuvana palveluna sekä monipuolisena asiantuntijuutena.

– Yhteistyössä erityisen tärkeää on ollut Telegraafin loputon joustavuus ja nopeus. Olemme usein tarvinneet materiaaleja varsin nopealla aikataululla, mutta ne on siitä huolimatta saatu maaliin vielä perjantai-iltapäivänäkin, Lauri Puustinen kiittelee.

Hyvä tarina on julkaistu 8/2018.

LUE KAIKKI HYVÄT TARINAT
Tilaa uutiskirje