english

Selätä lomalle jäämisen stressi

Julkaistu 27.06.2019

Paljon puhutaan lomastressistä, mutta tärkeämpää olisi työelämässä selättää lomalle jäämisen stressi.

Tässä muutama vinkki lomalle lähtöä varten:  

  1. Muista laittaa lomavastaaja päälle. Se helposti unohtuu, mutta on tärkeä juttu. Silloin muut tietävät, että olet poissa, eivätkö kuumeisesti odota sinulta vastausta sähköpostiinsa. Se myös kertoo, koska palaat asiaan ja keneen voi ottaa yhteyttä kiireellisessä tapauksessa.

  2. Aikatauluta viikkosi. Viimeiseen työviikkoon voi jäädä yllättävän monta työtehtävää. Siksi on hyvä arvioida, mitä ehtii, mikä on kiireistä ja minkä voi jättää loman jälkeiseen aikaan tehtäväksi.

  3. Kerro muille mitä sait aikaan. Koska jään lomalle yleensä viimeisenä, palaan myös viimeisenä. Siksi on hyvä, että työkaverini tietävät mitä asioita on heidän lomansa aikana edistetty ja mitä on vielä kesken.

  4. Tee lista keskeneräisistä töistä. Vaikka sitä kuinka ajattelisi, että kyllä nuo työt ja luvatut asiat pysyvät mielessä yhtä kirkkaina kuin nyt, niin useampi viikko lomalla tyhjentää aivot tehokkaasti. Itse teen listan työtehtävistä sekä siitä mihin kohtaan asian hoitaminen on jäänyt ja milloin se pitää saada valmiiksi.

  5. Sovi somevastuut. Yrityksen somekanavien päivittäminen on tärkeä muistaa myös kesäaikaan. Sopikaa yhdessä, kuka tekee päivitykset tai ajasta valmiiksi useampi päivitys. Muista myös, että meiltä Telegraafista saat apua koko kesän ajan!

  6. Siivoa sähköpostisi. Käytit sitten kansiorakennetta, luokitteluja tai muuta keinoa pitää sähköpostisi järjestyksessä, tee siivous vielä ennen kuin jäät lomalle. Kun sähköpostiisi kuitenkin loman aikana tulee paljon lisää postia, ovat vanhat käsitellyt asiat ainakin järjestyksessä ja niihin on helppo palata.

  7. Muista vaihtaa salasanasi. Salasana kannattaa vaihtaa, jos se on vanhenemassa loman aikana. Kannustan myös valitsemaan salasanan, jonka muistaa myös lomalta tullessa! Luulen, että elokuussa aika moni IT-tuki on täynnä yhteydenottoja lomalta palaajilta, joiden salasana on kummallisesti kadonnut loman aikana :)

Ja sitten, laita kone kiinni, siivoa työpöytäsi, ota työavaimet taskuun ja sulje työpaikkasi ovi lähtiessäsi! Oikein rentouttavaa lomaa ja aurinkoa kesään!

Stressin, kriisin tai mahtavan tiedoteaiheen sattuessa kohdalle, me autamme. Päivystysnumeroista tavoitat meidät nopeasti: Marja-Terttu p. 0400 232 970 ja Päivi p.050 358 6012.

Kirjoittanut Anna Koivisto