Hyvä tarina 4/2012

Ympäristöleidit Anna (yllä) ja Hanna (alla).

Telegraafi ympäristövastuullisuuden pyörteissä

Yritysten vastuullisuusviestintä on yksi Telegraafin osaamisalueista, jonka parissa viime aikoina on tehty töitä ahkerasti. Aiheeseen liittyen Telegraafi on tarkistanut keväällä myös oman toimintansa ympäristöystävällisyyttä.
 
Telegraafin uusien kierrätysohjeiden sekä ekologisten työtapojen kehittämisestä vastasivat Anna Koivisto ja Hanna Alin. Parannettuun toimintamalliin siirryttiin heti perehdyttämisen jälkeen. Uudet työtavat ja ohjeet ovat herättäneet yrityksessä keskustelua sisäisesti, ja samalla moni on kiinnittänyt huomiota myös omaan toimintaan työn ulkopuolella.
 
Kiertävät materiaalit
 
Jätteiden kierrätyksessä tehtiin Telegraafissa ryhtiliike. Toimistolla syntyvissä jätteissä on paljon sellaisia, jotka voidaan kierrättää tehokkaammin. Anna kokosi selkeät kierrätysohjeet ja järjesti jätepisteet uudelleen kuntoon. Uudistuksen myötä jokaisen työpisteellä on erikseen paperikeräyslaatikko, ja lisäksi toimiston keittiössä erotellaan lasit, metallit sekä nestepakkaukset ja kartongit.
 
- Monelle kierrätys on kotona jo tuttua puuhaa, mutta helposti asia unohtuu työympäristössä, jos keräystavoista ei ole erikseen sovittu, Anna toteaa.
 
Kierrätysaatetta on haluttu nostaa esiin myös omien henkilökohtaisten tavaroiden kierrätyksessä. Kotoa tuodut vanhat farkut, lastenvaatteet ja kirjat löytävät uusille omistajilleen, kun ne tuodaan toimistolle tutkittavaksi. Samoin oman maan tuotteet ja metsästä tuodut marjasaaliit ovat haluttua tavaraa.
 
Muutos tuo tehokkuutta
 
Työtapojen muuttaminen ekologisempaan suuntaan on toimistossa pienistä teoista kiinni. Energiansäästö ja turhan jätteen välttäminen ovat avainkohtia.  
 
- Olemme kiinnittäneet huomiota esimerkiksi tulostamiseen, lounasruokavalintoihin sekä toimiston valaistukseen.  Tulostamalla harkiten ja tilaa säästävällä tavalla voidaan paperijätteen määrää vähentää ja toisaalta moni asia tehostuu, kun paperia ei ole pöydällä kasoittain.
 
Ruokavalinnoilla pystyy osaltaan tekemään viisaita tekoja ympäristön hyväksi.
 
- Lounaallakin voi hyvin panostaa lähiruokaan ja luomuun. Lisäksi toimistotyöntekijälle terveellisempi vaihtoehto on syödä runsaasti kasviksia, mikä keventää yrityksen hiilijalanjälkeä siltäkin osin, Hanna jatkaa.
 
Valaistuksen energiatehokkuuden kohdalla pienessä toimistossa on sattunut huvittavia tilanteita. Kun yksi on saanut valot palamaan neuvotteluhuoneeseen palaverin vieraita varten, on seuraava tullut ja käynyt sammuttamassa mielestään turhaa palavat valot. Pimeässä eivät kuitenkaan Telegraafin vieraat ole joutuneet istumaan.
 
Pyörät pyörimään
 
Kevään edetessä myös pyöräilykärpänen on päässyt puremaan telegraafilaisiin. Säännöllisesti pyörän selkään loikkaavat Anna ja Hanna, ja lisäksi esimerkiksi Päivi on uhannut toteuttaa perinteisen pyöräilymatkan kotoa Naantalista Turkuun toimistolle ainakin kerran kesän aikana. Työyhteisössä on Päiviä luvattu tukea tarjoamalla huoltopalveluja matkan varrelle. Telegraafissa kannustetaan pyöräilykulttuuriin, sillä se edistää työntekijöiden hyvinvointia ja auttaa jaksamaan paremmin.
 
- Pyöräily työpaikalle on mainiota hyötyliikuntaa, jonka avulla päivän kuntoilu tulee suoritettua puolivahingossa. Toki varusteet on tärkeää olla kunnossa, ja lisäksi tarvitaan mahdollisuus pikaiseen suihkuun ennen töiden aloittamista, Hanna kommentoi.
 
Hannan hankintoihin on kuulunut tänä keväänä pyörän perään kiinnitettävä peräkärry, jossa hän pystyy kuljettamaan tyttären hoitoon ja kotiin. Samalla kärryllä kulkevat myös kätevästi omat työvaatteet.
 
Annalle pyöräily tuo mukavaa vaihtelua kulkemiseen.
- Keväisessä aamussa on miellyttävää pyöräillä, ja aamu-unisempikin herää vähitellen pyörän edetessä keskustaan, Anna arvioi.
 
Hänellä matkaksi tulee juuri sopivat viisi kilometriä yhteen suuntaan. Vasta huollettu pyöräkin kulkee sujuvasti.